
Kirjavainen keskittyy ennen esiintymistä.
Vanhalla, raihnaisella kirjastokoiralla on taas ollut vientiä. Viime viikolla jouduin (eli pääsin) hieman yllättäen soolokeikalle. Olin kauhuissani. “Mitä?! Pitääkö minun mennä yksinäni jonnekin? Ilman Pirjo-tätiä tai muita kirjastokoiraosastolaisia? Apua! Eksyn kuitenkin matkalla, unohdan kitaran, kaikki menee pieleen!”
Ankaran tsemppauksen, kartanlukuharjoitusten ja muun monipuolisen neuvonnan jälkeen löysin kuitenkin itseni aivan oikeasta paikasta, Imatrankosken päiväkodista. Oikeaan aikaankin vielä. Vierailuni tuli lapsille ja suurimmalle osalle henkilökuntaa täydellisenä yllätyksenä, mutta ei minua silti pois ajettu. Päinvastoin, eivät meinanneet päästää pois…
Vaikka itse sanonkin, niin keikka meni hyvin. Jouduin tosin laulamaan liki kaikki laulut, jotka edes jotenkin osaan, mutta puoli tuntia siinä sitten aikaa vierähti. Vaikkei siltä tuntunutkaan. Voimani ehtyivät täysin, Autonrämärokin jälkeen en enää meinannut päästä lattialta ylös ilman apua.
Eikä siinä vielä kaikki. Tänään kirjastossa vieraili Mansikkalan päiväkodin vaahteramäkeläiset ja sen jälkeen perhepäivähoitajat lapsineen. Jälkimmäisiä ihan pikkuisen pelotti. Tai no, ehkä vähän enemmän kuin pikkuisen. Itse asiassa pari pienintä oli aivan kauhuissaan… Onneksi Pirjo-täti luki kivoja satuja, se vähän lohdutti tämän lapsille perin traumaattisen kokemuksen keskellä.
Vaan mukavaa oli taas. Nyt odottelemme kirjastokoiraosastolaisten kanssa seuraavia vieraita ja suunnittelemme mielenkiintoista valokuvaussessiota…